Avaa suu suunterveyskampanjan tunnuskuva
Tiedote

Avaa suu -kampanja kannustaa nuoria aikuisia huolehtimaan suunterveydestä

Nuorten aikuisten suunterveyteen vaikuttavat elämänvaiheen monet muutokset, kuten itsenäistyminen ja muutto omaan kotiin, varusmiespalvelu, opiskelijaelämä ja perheen perustaminen. Hammaslääkäriliiton Avaa suu -kampanja kannustaa erityisesti nuoria aikuisia pitämään huolta suunterveydestä. Kevään kampanja-aika on 18.–31.3.2024. Suunterveyspäivää vietetään vuosittain 20. maaliskuuta.

– Hyvä suuhygienia ja terveelliset ruokatottumukset sekä nikotiinituotteiden käytön välttäminen ovat suunterveyden kulmakiviä kaikille. Hampaiden harjaus fluorihammastahnalla aamuin illoin ja hammasvälien puhdistus päivittäin. Lisäksi on tärkeä muistaa käydä säännöllisissä suun tutkimuksissa. Monella on riski pudota täysi-ikäistyttyään pois suun terveydenhuollon palveluista, sanoo asiantuntijahammaslääkäri Aija Hietala-Lenkkeri Hammaslääkäriliitosta.

Yleisimpiä suunsairauksia ovat hampaiden reikiintyminen ja ientulehdus, joka voi hoitamattomana edetä hampaan kiinnityskudossairaudeksi eli parodontiitiksi. Näitä voi ehkäistä hampaiden huolellisella omahoidolla. 

– Suunterveydelle tärkeitä ovat yksilön jokapäiväiset valinnat, arkirutiinit ja elintavat. Näiden lisäksi tarvitaan yhteiskunnallisia toimia, esimerkiksi lainsäädännöllä ja verotuksella on mahdollista tukea terveyttä edistävää elinympäristöä ja valintoja. Terveyden edistämisen tulee olla myös osa hyvinvointialueiden terveyspalveluita, muistuttaa Hietala-Lenkkeri.

Suunterveyden edistäminen on ollut alusta asti osa vuonna 2024 sata vuotta täyttävän Hammaslääkäriliiton toimintaa. 

– Vuosikymmenten aikana liitto on edistänyt väestön suunterveyttä esimerkiksi aktiivisella vaikuttamistyöllä sekä monenlaisilla terveyskasvatusaineistoilla ja -kampanjoilla. 2000-luvulla terveyden edistäminen on siirtynyt paljolti verkkoon ja someen. Perinteisestä valistuksesta on siirrytty yksilöllisempään terveysohjaukseen ja kannustamiseen. Tavoitteena on lisätä yksilöiden ja väestön edellytyksiä huolehtia suunterveydestään sekä vaikuttaa positiivisesti asenteisiin, arvoihin ja voimavaroihin, Hietala-Lenkkeri kertoo. 

Lisätietoa: Aija Hietala-Lenkkeri, asiantuntijahammaslääkäri, p. 050 576 0142, @email

 

  • Hammaslääkäriliiton Avaa suu -kampanja kannustaa kaikkia elinikäiseen suunterveyteen 18.–31.3.2024. 
  • Kampanjan verkkosivuilta löytyy suunterveystietoa, tietoiskuvideoita ja testejä ja Avaa suulla on sosiaalisen median kanavat Facebookissa ja Instagramissa, #avaasuu. Lisäksi kampanja näkyy pääkaupunkiseudulla ulkomainonnassa viikolla 12.   
  • Suomen kansallista Suunterveyspäivää vietetään vuosittain 20. maaliskuuta. Teemapäivä muistuttaa suunterveyden merkityksestä. 
  • Hammaslääkäriliiton Avaa suu -kampanja jatkuu jälleen syksyllä 2024.

Avaa suu -kampanjan sivut 

Avaa suu -kampanja Facebookissa 

Avaa suu -kampanja Instagramissa