Palkallinen täydennyskoulutus Hammaslääkärien työnantajayhdistyksen ja Tehyn välisessä työehtosopimuksessa
Kun työntekijä osallistuu työnantajan tarpeelliseksi katsomaan täydennyskoulutukseen, luetaan osallistuminen työajaksi ja maksetaan palkka tavalliseen tapaan. On kuitenkin huomattava, että työajaksi luetaan vain todella koulutukseen käytetty aika, ei esim. matka-aikoja, luentotaukoja yms. Siten koulutus ei yleensä muodostu ylityöksi.
Mikäli koulutustilaisuus muodostuu ylityöajaksi, edellytetään työntekijän suostumusta. Työntekijällä on tällöin oikeus palkan lisäksi saada ylityö- ja muut suositussopimuksen perusteella työajasta johtuvat korvaukset.
Koulutuskustannuksina maksetaan varsinaiset kurssimaksut sekä matkakustannuksia ja päivärahaa samalla tavoin kuin kunnallisille viranhaltijoille.
Mikäli työntekijä työnantajan luvalla osallistuu muuhun kuin tässä tarkoitettuun koulutukseen, koulutuksen ajalta maksettavasta palkasta sekä koulutukseen liittyvien kustannusten korvaamisesta sovitaan erikseen. Työnantajalla ei ole velvollisuutta osallistua koulutuskustannuksiin tai antaa työaikahyvityksiä.