Suu ja diabetes -luennot paikallisissa tilaisuuksissa

Diabeteksen altistava vaikutus suun tulehdussairauksille on osoitettu lukuisissa tutkimuksissa. Eniten on näyttöä diabeteksen ja parodontiitin välisestä yhteydestä. Diabeetikot tarvitsevat tietoa suunterveydestä. Diabetesliitto kannustaa paikallisia diabetesyhdistyksiä järjestämään avoimia Suu ja diabetes -yleisötilaisuuksia. Luennoijaksi yhdistys kutsuu paikallisen hammaslääkärin, jolla on käytössään valmis Suu ja diabetes -luentopaketti.

Suomessa on noin 500 000 diabeetikkoa. Tyypin 1 diabeetikkoja on noin 50 000, ja tyypin 2 diabeetikkoja tiedetään olevan noin 350 000. Lisäksi arvellaan, että noin 100 000 sairastaa tyypin 2 diabetesta tietämättään.

Diabeteksen altistava vaikutus suun tulehdussairauksille on osoitettu lukuisissa tutkimuksissa. Eniten on näyttöä diabeteksen ja parodontiitin eli hampaiden kiinnityskudossairauden välisestä yhteydestä, ja parodontiitti luetaankin nykyisin yhdeksi diabeteksen lisäsairauksista.

Epidemiologisten tutkimusten perusteella diabetes voi lisätä parodontiitin riskiä noin 2–3-kertaiseksi. Parodontiitin riski kasvaa, jos suuhygienia on puutteellista tai diabeteksen hoitotasapaino ts. pitkäaikainen verensokeritaso (HbA1c) on huono.

Ota käyttöön Suu ja diabetes -luentopaketti

Oulun yliopistossa kliiniseen hammashoitoon (parodontologia) erikoistunut hammaslääkäri Anna Kemppainen laati ohjaajansa professori Tellervo Tervosen kanssa Suu ja diabetes -luentopaketin, jota on tarkoitus käyttää paikallisten diabetesyhdistysten järjestämissä luentotilaisuuksissa.

Avaa ja tallenna luentopaketti pdf-muodossa sivun alalaidasta.

Luentopaketti sisältää tietoa mm. gingiviitin eli ientulehduksen ja parodontiitin synnystä, diabeteksen ja parodontiitin kaksisuuntaisesta yhteydestä, verensokeritason vaikutuksista suunterveyteen ja kuivan suun hoidosta. Taustatietoina on käytetty pitkälti eri Käypä hoito -suosituksia. Diasarjan loppuun on liitetty erinomainen kuvasarja suun omahoidosta.

Suu ja diabetes -luentopaketin sisältöä ei saa muuttaa eikä dioja saa erottaa asiayhteydestä. Dioja tai kuvia ei saa kopioida muuhun käyttöön.

Luentopaketti löytyy myös Diabetesliiton verkkosivuilta.

Lähde luennoijaksi paikallisen diabetesyhdistyksen tilaisuuteen

Diabetesliitto kannustaa paikallisia diabetesyhdistyksiä järjestämään avoimia Suu ja diabetes -yleisötilaisuuksia. Luennoijaksi yhdistys kutsuu paikallisen hammaslääkärin, jonka käytettävissä on Suu ja diabetes -luentopaketti. Luennoijalla ei tarvitse olla erityistason tietämystä aihepiiristä – luentopaketti antaa kohderyhmälle sopivan kattavat tiedot.

Diabetesyhdistyksiä ohjeistetaan tiedustelemaan hammaslääkäriluennoitsijaa Hammaslääkäriliiton aluevastaavilta. Diabetesyhdistykset löytävät oman alueensa aluevastaavan tiedot intranetissään olevasta listasta.

Hammaslääkäriliitolla on tällä hetkellä 24 paikallisosastoa ja ne muodostavat yhdeksän laajempaa aluetta, joille on nimetyt vastuuhenkilöt/aluevastaavat.

Ilmoita alueesi aluevastaavalle olevasi käytettävissä Suu ja diabetes -luennoijaksi. Jos oman alueesi aluevastaava ei ole tiedossasi, ilmoita halukkuudestasi toimia luennoijana liiton toimistoon: outi.hautamaki(at)hammaslääkäriliitto.fi. Voit katsoa yhteystiedot myös liiton jäsensivuilta (kirjautuminen jäsentunnuksilla).

Luentotilaisuuden ajankohdasta, paikasta yms. käytännön asioista diabetesyhdistys sopii suoraan luennoijan kanssa. Osa diabetesyhdistyksistä järjestää luentotilaisuuksia myös etänä. Ja voi olla mahdollista luennoida esimerkiksi Teamsin välityksellä, vaikka osallistujat kokoontuisivatkin luentotilaan. Kaikilla diabetesyhdistyksillä ei kuitenkaan ole siihen valmiuksia.

Valmiin luentoaineiston läpi käynti vie esiintyjästä riippuen 45–60 minuuttia. Myös kysymyksille ja keskustelulle on hyvä varata aikaa. Kohdeyleisö koostuu maallikoista, jotka ovat kiinnostuneita suun hoidosta, ja heille luennoiminen on antoisaa. Kysymykset liittyvät usein päivittäiseen hampaiden hoitoon ja ovat yleensä hyvin yleisellä tasolla, joten niihin on hammaslääkärin helppo vastata.

Järjestöyhteistyötä tehdään vapaaehtoispohjalta eli lähtökohtaisesti palkkiotta. Jos luentopalkkiosta tulee puhetta, se on maksimissaan 100–150 euroa, mutta kaikilla diabetesyhdistyksillä ei ole välttämättä mahdollisuutta maksaa palkkioita.

 

Diasarjaa voi käyttää myös diabetes-hoitotiimin (diabeteshoitajat, diabeteslääkärit) sekä muun terveydenhuoltohenkilöstön (sairaanhoitajat, farmaseutit, lähihoitajat) kouluttamiseen. Luennon voi soveltuvin osin pitää myös esimerkiksi terveyskeskuksissa koko suun terveydenhuollon henkilökunnalle. Myös paikallisseurojen/-osastojen tilaisuuksiin luento voisi sopia.

 

Hammaslääkäriliitto on pitkään tehnyt yhteistyötä Diabetesliiton kanssa paikallisen luentotoiminnan lisäksi esimerkiksi järjestämällä diabeteksen ja suunterveyden yhteyksistä koulutusta terveydenhuollon ammattilaisille.

 

Lisätietoja:

Järjestöpäällikkö Ira Peurakoski
ira.peurakoski(at)hammaslaakariliitto.fi

Asiantuntijahammaslääkäri Aija Hietala-Lenkkeri
aija.hietala-lenkkeri(at)hammaslaakariliitto.fi

Toimittaja, asiantuntijahammaslääkäri Outi Hautamäki
outi.hautamaki(at)hammaslaakariliitto.fi