Ajassa

Nostamme esille huolen heikentyvistä motorisista taidoista, joiden vaikutukset ulottuvat terveydenhuollosta rakennusalalle. Nyt tarvitaan panostuksia käsityönopetukseen kaikilla koulutusasteilla. Hammaslääkäriliitto jakaa huolen kädentaitojen rapistumisesta Käsityönopettajien Liiton ja muiden kädentaitoja vaativia aloja edustavien liittojen kanssa. Millainen olisi maailma, jossa ihmisillä ei ole enää arkipäivän käsityötaitoja tai riittävää motoriikkaa arjen perustyökalujen hallintaan?

Suomessa tulisi jatkossa siirtyä verottamaan kaikkia runsaasti sokeria sisältäviä tuotteita. Laaja-alaisella haittaverolla voidaan parantaa kansanterveyttä, paikata valtiontaloutta ja auttaa kuormittunutta sote-järjestelmää. Runsas sokerin saanti heikentää suunterveyttä ja vaikuttaa väestön lihomiseen. Valmistevero tulisi porrastaa tuotteen sokeripitoisuuden mukaan, mikä kannustaisi teollisuutta tuotekehittelyyn sokerin vähentämiseksi.
Hammaslääkäriliitto on antanut lausuntonsa työryhmän mietintöön, joka koskee henkilöön liittyvän irtisanomisperusteen sääntelyn muuttamista. Liitto kritisoi lakiesitystä siitä, että se heikentäisi työntekijän asemaa ja työsuhdeturvaa olennaisesti, samalla kun muutosten talous- ja työllisyysvaikutukset arvioidaan vähäisiksi.

Hammaslääkärien työnantajayhdistys ja Tehy ovat saavuttaneet neuvottelutuloksen voimassa olevan työehtosopimuksen toisen vuoden palkankorotuksista. Neuvottelutulos on hyväksytty osapuolten hallinnoissa. Vuoden 2025 palkankorotukset sisältävät yleiskorotuksen, kertaerän ja taulukkopalkkakorotuksen.

Hae mukaan erikoislääkärien ja erikoishammaslääkärien yhteiseen johtamiskoulutukseen (ELJ). Syksyllä aloittavan ryhmän (ELJ31) hakuaika on 7.4.-5.5.2025.

Suun terveydenhuollon riittävät ja oikea-aikaiset palvelut sekä suunterveyttä edistävä elinympäristö tuottavat terveyttä ja säästävät kustannuksia. Hammaslääkäriliitto ehdottaa vaalitavoitteissaan konkreettisia tekoja, joista huolehtimalla hyvinvointialueet ja kunnat voivat toimia asukkaiden suunterveyden hyväksi.

JUKO ja muut palkansaajien edustajat aloittavat 19.3. valtiolla työtaistelutoimet ylityö- ja vuoronvaihtokiellolla sekä liukuvan työajan järjestelmän plussaldon kerryttämisen kiellolla. Kiellot koskevat kaikkia valtiolla työsuhteessa työskenteleviä työntekijöitä. Toimilla pyritään edistämään pääsyä takaisin neuvottelupöytään sekä neuvottelutulosta valtiosektorille.

Neuvottelut uudesta Lääkärisopimuksesta alkavat tiistaina 11.3. Nykyinen sopimus on voimassa 30.4. asti.

Suun terveydenhuollon työnjakosivut on päivitetty vastaamaan vuoden 2025 alussa voimassa olevaa lainsäädäntöä, suosituksia ja ohjeita. Hammaslääkäriliiton, Suun terveydenhoidon ammattilaiset STALin ja Tehyn yhteistyönä laatima työnjakomateriaali löytyy liiton sivuilta.

Hammaslääkärijärjestöjen yhteinen täydennyskoulutuksen teemavuosi pyörähtää käyntiin maaliskuussa 2025.