Ajassa

Kuin purjeveneen kapteeni, joka osaa navigoida ja viedä miehistöään päättäväisesti eteenpäin. Hän kuuntelee, kannustaa ja on henkilöstön tukena. Hän on timanttinen esihenkilö, joka katsoo eteenpäin ja ohjaa esimerkillään, kuvailevat ehdotuksen tehneet kollegat EHL, johtava hammaslääkäri Hanna Kangasmaata. Hänelle myönnettiin vuoden 2024 Hyvä hammaslääkäriesihenkilö -kunniamaininta ansioistaan innostavana, kannustavana ja motivoivana esihenkilönä.

Jokaisella on oikeus hyvään suunterveyteen. Hallituksen esittämä Kela-korvausten nosto ja kehittäminen ovat Hammaslääkäriliiton mukaan oikea askel siihen suuntaan, että suun terveydenhuollon potilasmääriä voidaan tasata paremmin julkisen ja yksityisen sektorin välillä. Tämä ei saa kuitenkaan johtaa siihen, että suun terveydenhuollon rahoitusta vähennetään hyvinvointialueilta tai julkisia palveluja ei enää tarjota koko väestölle.

Hammaslääkärin työssä osaamisen jatkuva kehittäminen on välttämätöntä. Ammattikunnalla on lakisääteinen ja eettinen velvollisuus kouluttautua läpi työuran. Työnantajaa laki velvoittaa turvaamaan täydennyskoulutuksen edellytykset. Säästöpaineissa osa hyvinvointialueista on kuitenkin alkanut säästää myös koulutusmäärärahoista. Hammaslääkärijärjestöjen päivitetty täydennyskoulutussuositus muistuttaa kaikkia hammaslääkäreitä ja työnantajia huolehtimaan riittävästä täydennyskoulutuksesta.
Hammaslääkäriliiton yksityishammaslääkärien jäsentilaisuuteen Hammaslääkäripäivillä mahtuu vielä mukaan!

Hammaslääkäriliiton jäsenet valitsevat uuden valtuuston kaudelle 2025–2028 sähköisellä vaalilla, jonka äänestysaika on 21.10.–12.11.2024.

Hammaslääkäriliitto on päivittänyt strategian, joka ohjaa toimintaa vuosina 2025–2029. Strategia tiivistyy sloganiksi – Hammaslääkäriliitto suun asialla.

Hyvä hammaslääkäriesihenkilö -kunniamaininnalla haluamme nostaa esille hyvän esihenkilötyön tärkeyttä. Ehdotuksia voi tehdä 14.10. asti. Hammaslääkäriliiton tunnustus myönnetään Hammaslääkäripäivillä marraskuussa 2024.

Ilmianna paras työyhteisö, tiimi tai työpari! Teillä on myönteinen ja kannustava ilmapiiri – hyvä fiilis! Töihin on kiva tulla ja työt sujuvat. Haasteisiin tartutaan ja ne ratkaistaan yhdessä.

Vuoden 2024 Hammaslääkäriliiton työmarkkinatutkimus (TMT) kertoo, että hammaslääkärien osa-aikatyö on ennätyslukemissa ja kokoaikatyötä tekevien palkkakehitys on ollut hyvä.

Hammaslääkäriliiton valtuustossa pääset vaikuttamaan hammaslääkärien työelämään, ammattikunnan ja suun terveydenhuollon ajankohtaisiin asioihin sekä liiton toimintaan yhdessä kollegojen kanssa. Lähde ehdokkaaksi valtuuston vaaliin 22.9. mennessä!