Virvoitusjuomapulloja
Uutinen

Hammaslääkäriliitto lausui virvoitusjuomaverosta

Hammaslääkäriliitto toteaa virvoitusjuomaveron muuttamista koskevassa lausunnossaan suunterveyden näkökulmasta, että runsas ja toistuva sokerin käyttö on yhteydessä hampaiden reikiintymiseen.

Pyrkimys terveysohjauksen vahvistamiseen on liiton mukaan kannatettava. Tältä osin lakiluonnos on kuitenkin ristiriitainen, sillä siihen sisältyy sekä potentiaalisilta terveysvaikutuksiltaan myönteisiä että kielteisiä muutosehdotuksia.

Hammaslääkäriliiton mukaan:

  • Makeuttamattomat ja maustamattomat vedet tulee jättää kaikin osin virvoitusjuomaveron ulkopuolelle.
  • Sokerittomien juomien verotuksen tulee olla kireämpää kuin makeuttamattomien ja maustamattomien vesien.
  • Sokeria sisältäviä juomia tulee verottaa samalla tavoin siitä riippumatta, onko sokeri luontaista vai lisättyä.
  • Sokeria sisältävien juomien osalta on syytä harkita veroluokkien määrän vähentämistä.

Hammaslääkäriliiton lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi virvoitusjuomaverosta annetun lain muuttamisesta (26.10.2022)