Suunterveyden edistäminen työpaikoilla
Työpäivän aikana tulisi olla mahdollisuus nauttia terveellinen ja monipuolinen ateria ja välipala sekä juomana vettä. Jos aikaa tai mahdollisuutta kunnon ateriaan ei ole, tulee helposti naposteltua pitkin päivää, usein epäterveellisiä välipaloja.
Jos työpaikalla on välipala- tai juoma-automaatti, kannattaisi työnantajan satsata siihen, että automaatista saatavat tuotteet ovat terveellisiä (esim. voileipä, hedelmä, lähdevesi) epäterveellisten napostelutuotteiden (esim. makeiset, perunalastut, virvoitus- ja energiajuomat) sijasta.
Epäterveelliset napostelutuotteet saattavat lihomisen lisäksi aiheuttaa suunsairauksia, kuten hampaiden reikiintymistä ja kiinnityskudossairauksia. Suunsairaudet lisäävät myös monien tavallisten yleissairauksien riskiä. Ennen pitkää epäterveellisten hemmottelutuotteiden tarjoaminen saattaa kostautua työntekijöiden sairauspoissaoloina ja hammaslääkärikäynteinä.
Työnantajien tulisi kiinnittää huomiota siihen, että työpaikalla palkitaan ja kannustetaan työntekijöitä ennemmin terveyttä edistävillä tavoilla kuin tarjoamalla etuuksina epäterveellisiä napostelutuotteita tai esimerkiksi alkoholia. Työntekijöitä tulisi myös kannustaa tupakoimattomuuteen.
Suunterveys edistää yleisterveyttä ja työkykyä
Työpaikkahammashuoltoa tarjoavat työnantajat ovat edistyksellisiä. Hyvä suunterveys on tärkeä osa ihmisen hyvinvointia.
Työpaikkahammashuolto edistää yleisterveyttä ja ja vähentää näin myös poissaoloja. Työpaikkahammashuolto on etu sekä työntekijälle että työnantajalle.
Tutustu työpaikkahammashuolto-esitteeseen.