Ajassa

Hakuaika syksyllä 2024 alkavaan ELJ-koulutukseen jatkuu 6.5. asti.

Hammaslääkäriliiton jäsenmäärä on maaliskuussa 2024 yhteensä 7471 jäsentä, joista opiskelijoita on 1012. Liiton kokonaisjäsenmäärä on pysynyt vakaana viime vuodet. Valtaosa liittoon liittyvistä uusista jäsenistä on hammaslääketieteen opiskelijoita.

Nuorten aikuisten suunterveyteen vaikuttavat elämänvaiheen monet muutokset, kuten itsenäistyminen ja muutto omaan kotiin, varusmiespalvelu, opiskelijaelämä ja perheen perustaminen. Hammaslääkäriliiton Avaa suu -kampanja kannustaa erityisesti nuoria aikuisia pitämään huolta suunterveydestä. Kevään kampanja-aika on 18.–31.3.2024. Suunterveyspäivää vietetään vuosittain 20. maaliskuuta.

Suruviesti tavoitti Hammaslääkäriliiton. Pitkäaikainen liiton toiminnanjohtaja Atilla Samaletdin on menehtynyt. Samaletdin toimi liiton puheenjohtajana vuosina 1984–1987 ja toiminnanjohtajana vuosina 1988–1999.

Yksityishammaslääkärien veroilmoituksen täyttöohjeet verovuodelta 2023 on julkaistu.

Hammaslääkäriliitto epäilee pakkopalvelua koskevan lakialoitteen toteuttamiskelpoisuutta. Jaamme huolen työvoiman riittävyydestä, mutta tämä ei ole oikea keino hoitaa asiaa, sanoo liiton hallituksen puheenjohtaja Pia Helander.

THL ja Kela pyytävät kommentteja sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen ajanvarauksen kansallisista määrityksistä viimeistään 13.3.2024. Ajanvaraustiedot tallennetaan tulevaisuudessa Kanta-palveluihin.

Juhlistamme Hammaslääkäriliiton 100-vuotista historiaa arvokkaalla juhlavuoden kellolla, jonka on suunnitellut kelloseppämestari Stepan Sarpaneva.

Vuoden 2024 alussa voimaan tullut asiakastietolaki velvoittaa toimintansa lopettavan yksityisen sosiaali- ja terveydenhuollon palvelunantajan toimittamaan rekisterinpitoonsa kuuluvat sähköiset ja paperiset potilas- ja asiakasasiakirjat Kelaan säilytettäväksi. Velvoite koskee myös ennen vuotta 2024 toimintansa lopettaneita palvelunantajia.

Sote-palveluntuottajien ei tarvitse tarkistaa Valviran ja aluehallintovirastojen yhteisessä Soteri-palveluntuottajarekisterissä olevia tietojaan 31.3.2024 mennessä, koska rekisterin tietosisältöjä koskeva työ on kesken. Valvira ja AVI tiedottivat uudesta aikataulusta helmikuussa.